Jos haluat tutustua mun vaaliteemoihin ytimekkäästi ja lyhyemmin, klikkaa tästä.Mistä muodostuu kokemus merkityksellisestä elämästä ja turvallisesta tulevaisuudesta? Mä väitän, että luotosta tähän ajatukseen: kaikki järjestyy. Jokaisella meillä on oikeus turvalliseen tulevaisuuteen, jossa voi luottaa avun saamiseen, arjen sujuvuuteen sekä siihen, että merkityksellinen elämä on saavutettavissa esimerkiksi kouluttautumalla ja harrastamalla. Kukaan meistä ei voi täysin kontrolloida elämäänsä, minkä vuoksi erilaisten turvaverkostojen tulee olla kaikkien saatavilla. Siksi mun ensimmäisenä kuntavaaliteemana on lähipalveluiden turvaaminen, koska niillä varmistetaan kuntatasolla jokaiselle turvallinen tulevaisuus ja merkityksellinen elämä. Mä olen saanut koko elämäni ajan nauttia Turussa toimivista palveluista. Olen käynyt peruskoulun turvallisissa ympäristöissä (kolmessa eri koulurakennuksessa), nauttinut taidepainotteisen lukion opetustarjonnasta sekä saanut laadukkaan korkeakoulututkinnon Turun yliopistossa. Toimiva ja monipuolinen lähikirjasto oli lapsena yks mun lempipaikoista nuorisotalon ohella. Harrastuksia on ollut runsaasti ja lähellä. Olen päässyt terveyskeskukseen ja lääkäriin aina tarvittaessa. Bussilla ja pyörällä on aina päässyt näppärästi paikasta A paikkaan B. Lähimetsä oli lapsuuden paras leikkipaikka. Haluan, että myös tulevaisuuden turkulaisilla on mahdollisuus nauttia edellä mainituista palveluista. Kunnan tarjoamista palveluista mulle erityisen tärkeitä kehittämisen kohteita ovat koulutukseen, kulttuuriin ja nuorisoon liittyvät palvelut. Näen, että toimiva kaupunkirakenne, joukkoliikenne ja virkistysmahdollisuudet luonnon lähellä kasvattavat merkitystään uudenlaista, ekologisesti kestävää kaupunkia rakennettaessa. Ei sovi myöskään unohtaa sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka tosin ovat tulevaisuudessa siirtymässä pois kuntien vastuulta. Uskon, että myös jatkossa kunnilla tulee olemaan rooli esimerkiksi matalan kynnyksen palveluiden järjestämisessä. Kunnan tärkein tehtävä on tuottaa asukkailleen laadukkaita palveluita. Mutta mitä kaikkea kunnan tuottamiin palveluihin oikeastaan kuuluu? Kuntien toimintaa ohjaa kuntalaki. Kunnat ovat vastuussa lakisääteisesti seuraavien palveluiden järjestämisestä asukkailleen:
Lisäksi kunnat ottavat itselleen usein myös muita itsehallinnollisia tehtäviä: näitä voivat olla esimerkiksi talouteen, työllisyyteen ja asumiseen liittyvät tehtävät. Jos haluat lukea lisää kuntien tehtävästä ja toiminnasta, tutustu esimerkiksi tähän Valtiovarainministeriön esitykseen. Lisäksi lähes kaikki kunnat ovat osallistuneet joukkoliikenteen järjestämiseen tai tukemiseen jollain tavalla, vaikka se ei ole kuntien lakisääteinen tehtävä. Myös lukioiden ja ammatillisen koulutuksen järjestäminen on kunnille vapaaehtoista. Sitä, kuinka palvelut kunnassa järjestetään, ohjaa kaupunginvaltuusto, jonne minä myös näissä vaaleissa pyrin. Nyt kerron, millaiseen suuntaan itse haluaisin turkulaisten palveluiden kehittyvän. Mitä Turun tarjoamissa palveluissa on kehitettävää? Turkua vaivaa alijäämäinen talous. Sen varjolla on säästetty palveluista ja jätetty tekemästä investointeja hyvinvointiin. Samalla rahaa on kuitenkin löytynyt aina keskusta-alueen suuriin rakennusinvestoihin - lähiöiden kouluihin ei. Kasvava hoito- ja koulutusvaje maksetaan tulevaisuudessa kalliimmalla hinnalla takaisin. On aika lopettaa julkisten palveluiden alibudjetointi ja panostaa myös ennaltaehkäiseviin palveluihin. Tämä tarkoittaa sitä, että ohjaamme tarpeeksi rahoitusta muun muassa kouluihin sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Ei nipistetä erityistuetun opetuksen tarpeista tai lastensuojelusta, eikä koroteta terveyskeskusmaksuja, jotka iskevät kaikkein heikoimmassa oleviin. Sen sijaan on aika investoida ihmisiin tarjoamalla esimerkiksi kouluihin kaivattua lisätyövoimaa ja tukea. Ja kyllä, kannatan maltillista kunnallisveron nostoa Turussa. Turun veroprosentti (19,5 %) on kohtuullinen, ja pienempi kuin esimerkiksi Tampereella (20,25 %), Kaarinassa (19,75 %) tai Salossa (20,75 %). Nostan mieluummin veroprosenttia kuin leikkaan tärkeistä julkisista palveluista. Hyvinvoivista kuntalaisista hyötyvät kaikki — myös ne kuuluisat markkinat. Ratkaisua taloustilanteeseen on haettu myös palveluiden yksityistämisestä, joka yllättäen ei ole ollut taikakeino 1) talouden korjaamiseen tai 2) palveluiden laadun parantamiseen. Ongelmallista on ollut muun muassa työntekijöiden etujen ja hyvinvoinnin polkeminen sekä palveluiden laadun heikkeneminen. Siispä: ei enää yksityistetä yhtä ainutta julkista palvelua. Erityisesti tässä tulee kiinnittää huomiota varhaiskasvatuksen ja sote-palveluiden yksityistämisen lopettamiseen. Alueellinen eriarvoistuminen on ongelma myös Turussa. Siksi mun vaaliteemassakin mainitaan lähipalvelut pelkkien palveluiden sijaan. Esimerkiksi jokaiselle koululaiselle oman lähikoulun tulisi luontevasti olla paras vaihtoehto oppimiselle. Terveyskeskuksia tulee olla tarpeeksi ja matalan kynnyksen terveyspalveluita tulee lisätä esimerkiksi kouluihin — tästä hyvä esimerkki on psykiatristen sairaanhoitajien tuominen osaksi koulujen arkea. Joukkoliikenteen tulee palvella kaikkia Turun osia, ja sitä tulee suunnitella ekologisella kärjellä. Elämä on muutakin kuin työtä. Usein kaikkein parhaat jutut tapahtuu sen työelämän ulkopuolella. Siksi on tärkeää, että kunta tukee ja tarjoaa merkityksellistä vapaa-aikaa. Tämä tapahtuu tukemalla kirjasto- ja nuorisopalveluita sekä lisäämällä kolmannen sektorin ja yhdistysten tukia. Vapaa-ajan toiminnalle, kuten erilaisille yhdistyksille, tarjotaan edullisia tiloja. Taiteen ja kulttuurin toimintaedellytyksiä vahvistetaan (tulen puhumaan taiteesta ja kulttuurista lisää toisena vaaliteemanani). Vahvistamme mahdollisuuksia harrastaa myös lähiöissä, ja huolehdimme, että virkistys- ja liikuntamahdollisuuksia on ympäri Turkua. Turvataan lähipalvelut -teemani on laaja. Teeman alle sopii avauksia niin koulutuspolitiikasta, sosiaali- ja terveyspalveluista, kulttuuri- ja sivistyspalveluista kuin vaikkapa joukkoliikenteestä. Tärkeimpänä teemassa pidän kuitenkin tätä: turkulaisia palveluita tulee kehittää kaikille turkulaisille ja ne lisäävät hyvinvointia ja vähentävät eriarvoisuutta. Kehitetään Turkua muistaen, että investointeja ansaitsee ”innovatiivisten keskustahankkeiden” lisäksi lähiöt ja niiden asukkaat. Koska Turku on muutakin kuin jokiranta. P.S. Turun Vasemmiston kaupunkiohjelma sisältää monta hyvää ja konkreettista tavoitetta palveluiden kohentamiseksi, joihin yhdyn mielelläni. Tässä muutama nosto kaupunkiohjelmasta liittyen palveluihin:
Lue koko kaupunkiohjelma täältä.
0 Comments
Leave a Reply. |
KUKA?Kirjoittajana toimii Sisällöt
All
Julkaisut kuukausittain
December 2022
|