Olo on epätodellinen. Tää äänimäärä on kaukana siitä, mitä pidin realistisena. Siis kiitos. Kiitos te 567 turkulaista, jotka uskoitte ainokaisen äänenne minulle. Tulen tekemään parhaani, jotta olisin luottamuksen arvoinen.
Mulle tää on viesti siitä, että kulttuuritekijälle ja kulttuuria puolustavalle politiikalle on tilausta. Turussa on aika tehdä aidosti kenttää kehittävää ja pitkäjänteistä kulttuuripolitiikkaa. Sen ovat tämän kaupungin taiteen ja kulttuurin tekijät ansainneet. Mutta ei mun kampanja oo koskaan ollut pelkästään kulttuurin asialla. Mä uskon, että mua äänestäneet on samaa mieltä siitä, että Turku on muutakin kuin jokiranta. Tää on viesti siitä, että me tarvitaan lähipalveluiden puolustamista, koulutukseen panostamista ja paremman kaupunkisuunnittelun puolesta puhumista. Tässä kaupungissa tulee olla oikeus hyvään elämään kaikilla, ei harvoilla. Seuraavat neljä vuotta tulevat olemaan työntäyteiset. Ekokriisin torjuntaa, yhdenvertaisuuden edistämistä, taiteilijoiden tilakysymyksen ratkaisemista, kaupunkidemokratian parantamista. Yhteistyön rakentamista ja uusiin ihmisiin tutustumista. Ja kieltämättä hieman jännittää, kuinka mä tän kaiken handlaan muutenkin uuden elämänvaiheen yhteydessä. Aloitan valtuutettuna tilanteessa, jossa mulla alkaa opinnot myös Teatterikorkeakoulussa. Yritän parhaani mukaan olla itselleni lempeä ja rehellinen: en välttämättä ole toistaiseksi ainakaan se poliittinen toimija, jolla on eniten luottamustehtäviä. En välttämättä tule olemaan se valtuutettu, joka voi istua jokaisessa kokouksessa. Kiitänkin tässä kohtaa myös kannustuksesta ja uskosta koskien tämän suhteen: asiat järjestyvät varmasti, kun tahtoa löytyy. Näissä vaaleissa ovat korostuneet yksilöviestintä, sankaritarinat, someseuraajat. Se ei ole se suunta, johon toivon politiikan kehittyvän. Politiikan tulee aina olla ruohonjuuritasolta lähtevää, jokaisen osallistumiseen ja osallisuuteen kannustavaa. Suurimman työn yhteiskunnan kehittämisessä tekevät aktivistit, yhdistykset, kansalaisliikkeet. Odotan innolla näiden tahojen kanssa toimimista. Korostuneen yksilökeskeisyyden hinta on kova. Ehdokkaat ympäri Suomen ovat laittaneet kaikkensa peliin. Koko sydämensä, aikansa ja vaurautensakin. Siksi on sydäntäsärkevää nähdä, kuinka moni pätevä ehdokas on jäänyt loistavien kampanjoiden jälkeen vaille valtuustopaikkaa. Hyviä ehdokkaita on enemmän kuin valtuustossa paikkoja, ja hyvien tekijöiden määrä on toisaalta ilahduttava suunta. Mutta toivon todella, että loistavat tekijät Turussa ja muualla löytävät heille mieluisan tavan olla mukana. Demokratia on vahvimmillaan, kun tekijöitä on enemmän kuin vain nimellisesti valitut. Se on välttämätöntä. Erityisesti haluan kiittää kommentteja, joissa on muistutettu levon tärkeydestä. Mä meinaan uskon lepoon ja hyvinvointiin. Siis kaikki kanssaehdokkaat: muistakaa levätä ja katsokaa itseänne lempeästi. Hengittäkää, antakaa hartioiden laskeutua, vapauttakaa leukaluu. Sen on ihan jokainen vaalityöhön osallistunut ansainnut. Turun Vasemmisto voi olla tuloksestaan ylpeä. Nousu kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi Turussa on kova tulos poikkeusolosuhteissa. Toivon, että punavihreä yhteistyö löytää uuden suunnan uusista voimasuhteista huolimatta. Vasemmiston valtakunnallinen tulos olisi ehdottomasti voinut olla parempi, ja kysymyksiä aiheuttaa äänestysaktiivisuuden lasku. Tämä on asia, josta on syytä todella olla huolissaan. Osallisuutta yhteiskunnassa tulee vahvistaa, ja äänestämättä jättäneitä tulee kuulla. Kuinka saamme ihmiset uskomaan, että heidän äänellään on väliä? Nyt aion mennä saunaan ja nukkua pitkät yöunet. Huomenna nimittäin kokoustetaan jo ensimmäisen kerran oman valtuustoryhmän kesken. Kiitos.
0 Comments
Leave a Reply. |
KUKA?Kirjoittajana toimii Sisällöt
All
Julkaisut kuukausittain
December 2022
|